facebook instagram linkedin2 twitter

ELO

Elo on asiakkaiden omistama työeläkeyhtiö, joten asiakaskokemus on kaikessa tekemisessämme aina ensimmäisenä mielessä. Olemme Suomen kolmanneksi suurin työeläkevakuuttaja ja yrittäjien parissa peräti suurin. Tuemme yritysten ja yrittäjien kasvua kattavalla valikoimalla työeläkevakuuttamisen palveluita ja rakennamme toimivaa työhyvinvointia yhdessä asiakkaidemme kanssa.

Meillä työskentelee Elossa noin 500 innostunutta työeläkevakuuttamisen ammattilaista ja tulemme toistemme kanssa hyvin juttuun. Työeläkevakuutusyhtiössä työskentelee paljon muitakin ammattilaisia kuin vakuutusasiantuntijoita – Elosta löytyy osaajia useilla eri koulutus- ja työkokemustaustoilla, esimerkiksi humanisteja, tradenomeja ja kauppatieteilijöitä.

Yrityskulttuurimme kulmakiviä on kolme: ensimmäinen niistä on avoimuus ja luottamus, toisen muodostaa näkemys siitä, että asiakkaat ja kumppanit ovat kaiken tekemisemme keskiössä ja kolmanneksi ajattelemme, että Elon asia on minun asiani. Meillä on tekemisen meiningin ilmapiiri, jossa voi kokea onnistumisia ja jossa myös uskaltaa kyseenalaistaa asioita.  Nuorella työntekijällä on mahdollisuus oppia alaa ja edetä urallaan Elossa joko laajentamalla työnkuvaansa tai siirtymällä yhtiössämme toisiin tehtäviin. Moni aloittaa vakuutusten käsittely- ja ratkaisutehtävistä, mutta oikean asenteen omaavan ja asiakaspalveluhenkisen työntekijän urakehitystä pyrimme aktiivisesti tukemaan.