facebook instagram linkedin2 twitter

NIEMI

Olemme Suomen johtava muutto- ja logistiikka-alan palveluyritys. Kotimuuttojen, yritysmuuttojen ja ulkomaanmuuttojen ohella olemme erikoistuneet tapahtuma-, logistiikka- ja messupalveluihin. Huolehdimme vuosittain yli 22 000 muuttoa ja noin 35 000 muuta palveluprojektia. Palveluksessamme on noin 1000 palvelutehtävien erikoisosaajaa. Toimintakeskuksemme sijaitsevat Helsingissä, Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Tampereella ja Turussa sekä vuoden 2017 alusta myös Kuopiossa. Tapahtumapalvelut-yksikkömme toimii Messukeskuksessa Helsingissä.

Palveluyrityksenä menestymisemme riippuu ratkaisevasti työntekijöidemme motivaatiosta, tyytyväisyydestä, ammattitaidosta ja palveluhengestä. Panostamme johtamisessamme näiden menestystekijöidemme jatkuvaan kehittämiseen. Mittaamme tuloksia ja asetamme niille vuosittain uusia haastavia tavoitteita. Hyvän työyhteisön edistäminen kuuluu jokaisen yhtiössämme työskentelevän tehtäviin.

Alamme markkinajohtajana haluamme toimia ympäristönsuojelun edelläkävijänä ja suunnannäyttäjänä alan muille yrityksille. Seuraamme tarkkaan työmme keskeisiä ympäristövaikutuksia, koulutamme henkilökuntaamme ja kehitämme toimintatapojamme jatkuvan parantamisen periaatteella niin, että aiheuttamamme ympäristökuormitus jää mahdollisimman pieneksi.